Hyvää muistelemispäivää!

Partiovuosi 2025 on käynnistynyt myös yhteisten tapahtumien osalta. Vietimme jo etukäteen kansainvälistä partiolaisten juhlapäivää, muistelemispäivää 19.2. ulkoilmatapahtumana. Samana iltana oli lippukunnan vuosikokous. Lippukunnanjohtajana jatkaa Ella…

2024 PARTIOKUVAT

Partiovuosi 2024 Partioliikkeen perustajien syntymäpäivä eli muistelemispäivä avasi perinteiseen tapaan yhteisen partiovuoden. Partioviikolla laumat ja vartiot kiersivät kyläkisan. Sen jälkeen johtajat kokoontuivat Yrjön päivän juhlaan….

Partiovuoden 2024 loppuhuipennus

Päreenpolttajien partiovuosi päättyy perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivänä soihtukulkueeseen ja lupausjuhlaan. Kulkue lähtee liikkeelle entisen kunnantalon tilalla olevalta parkkipaikalta klo 16.00 ja kulkee kylän halki evankelisluterilaiseen kirkkoon….

Partiosyksy on hyvässä vauhdissa

Laumat ja vartiot ovat aloittaneet toimintansa. Uusia jäseniä otamme mukaan koko ajan. Vielä voi tulla mukaan ja milloin tahansa toimintakauden aikana. Syksy on myös retkeilyn…

KESÄLEIRI 2024

Kesäleiri ”Tolokku” on täydessä vauhdissa Koronniemessä. Sudenpennut, Seikkailijat, Tarpojat, Samoajat Vaeltajat ja johtajat viettävät kesäistä leirielämää 14. – 18.6.2024 Höytiäisen upeissa maisemissa. Katsele lauantaipäivän leirikuvia:…